top of page
Etsi

Loput lokakuusta ja marraskuun makuja


Syksy on saapunut myös Hertsikaan ja vain sitkeimmät syövät enää lounasta terassilla :-)

Sisällä sen sijaan on mukavaa ja tunnelmallista ja sekä soitto-, että ruokalistoilla uusia herkkuja syksyn sävyissä.


Syyslomaviikolla haluamme huomioida erityisesti lapset. Arkilounaalla (HUOM ke-pe 19.-21.10.) tarjolla on Hukan lihapullia kermakastikkeessa perunamuusiin kera sekä chili sin carnea. Kyllä, aikuiset saavat syödä näitä myös, mutta lastenannoksen hinta on 10 € ja se sisältää jäätelön.

Viikonloppuna tarjoamme kaikille reippaasti pääruokansa syöneille lapsille jälkkärijäätelön, kun mukana on joku aterioiva aikuinen.


Keskiviikkona 26.10. luvassa on musailta. Viime syksynäkin meillä keikkaillut esiintynyt Ansti on valinnut iltaan kahden setin verran erityisen makoisia soul-, pop- ja iskelmämakupaloja, joiden joukossa on muun muassa Stevie Wonderin, Adelen, Michael Jacksonin ja Laila Kinnusen tutuksi tekemiä kappaleita. Annos sopii hyvin nautittavaksi Pikku Hukan listalta löytyvien ruoka- ja juomaherkkujen kera, keittiö on auki normaalisti klo 20 asti.

Ansti on laulaja ja pianisti, jonka kaikki mahdollinen vapaa-aika täyttyy keikoista omien bändien eli Nitrodiscon ja The Stay Ups Bandin kanssa, laulusta kamarikuoro Ahjo Ensemblen riveissä, säestyshommista ja oman musiikin tekemisestä. Musiikki alkaa klo 18:30, pöytävarauksia teemme vain ruokaileville seurueille. Olet tervetullut piipahtamaan myös drinksulle, mikäli tilaa on!


Keskiviikkona 2.11. klo 18 maistellaan ihania punaviinejä. Luvassa on Hannan ja Hedon Oy:n Susanna Sundbergin valitsemia viinejä, joista suosituimmat saattavat päästä pysyvästi Hukan listalle…

Viinitastingin hinta on 35 € ja mikäli jäät sen jälkeen Hukkaan syömään, tarjoamme lasillisen suosikkiviiniäsi.


Marraskuun alussa luvassa on jo Hukan kuuluisaksi käynyttä läskisoosia, tervetuloa herkuttelemaan 3. ja 4.11. klo 11-15. Kuten tavallista, tarjolla on myös hyvää vegeruokaa ja kala-annos sekä Hukan sesongin klassikot. Lounaslistamme näet kätevimmin nettisivuiltamme https://www.ravintolapikkuhukka.com/lounas-bistromenu tai seuraamalla meitä Instagramissa tai Facebookissa, joissa julkaisemme myös lounaslistat.


Sunnuntaina 13.11. juhlimme isiä. isänpäivälounas tarjoillaan kahdessa kattauksessa, klo 12:30 ja klo 15. Pöytävarauksen voit tehdä nettisivuiltamme https://www.ravintolapikkuhukka.com/poytavaraukset tai jos seurueesi on isompi kuin 5 hlö, laittamalla meille meiliä info@ravintolapikkuhukka.fi


Isänpäivä 2022


Ankanmaksamoussea ja punaviinipäärynää (L, G)

TAI

Puolukkagraavattua lohta, rakuunaporkkanaa ja mallasleipää

(L, pyynnöstä G)

TAI

Pikkelöityjä sieniä, fermentoitua kaalia ja karamellisipulia (vegaaninen, G)


***

Ylikypsää possunposkea, timjamikastiketta ja yrttiperunoita (L, G)

TAI

Hiillostettua kuhaa, piparjuuri-beurre blanc ja perunakakkua (L,G)

TAI

Maa-artisokkaa kolmella tavalla (vegaaninen, G)


***

Rosmariini – crème caramel

(L, G, vegaaninen jälkiruoka pyynnöstä)


49 € / hlö


(alle 12.v lapsille teemme pyydettäessä pienemmät annokset -25 % alennuksella ja

jälkiruoan voi vaihtaa vaniljajäätelöön)


Lokakuun puolesta välistä alkaen olemme kiinni maanantaisin. Maanantailounaat ovat olleet hiljaisia koko syksyn, joten keskitymme palvelemaan teitä silloin kun haluatte Pikku Hukassa olla ja lepäilemme maanantait.


KEITTIÖMME PALVELEE

TI 11-15

KE – TO 11-20

PE 11-21

LA 12-21

SU 12-20


Joulukuussa luvassa ainakin itsenäisyyspäivän menu 6.12. ja joululounas joulunalusviikolla. Näistä lisää tuonnempana.


Mukavia syyspäiviä toivottaa Pikku Hukan väki!


Hanna, Jasmiina, Antero ja Eric

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page